2009/09/12

Will there be HIM Helldone tour 2009?

HIM-yhtyeen Ville Valo ei uskalla vielä varmistaa Helldone Festival -kiertueen tapahtuvan tänä vuonna.

Los Angelesissa tällä hetkellä oleva Valo kertoi yrittävänsä hoitaa turneen järjestelyjä sieltä käsin. Aikomuksena on järjestää tänäkin vuonna Helldone-kiertue.

- Toivon että suunnitelma tulee toteutumaan. Olemme kaikki työskennelleet hankkeen parissa ja kehittelemme parhaillaan erilaisia ideoita. Mutta jos liput eivät ole vielä myynnissä, ei kiertue ole vielä sataprosenttisen varma, Valo kertoi Euro-Rock Radion haastatelussa.

Valo kertoo olleensa yhteydessä kiertueen aikaisempiin yhteistyökumppaneihin. Rokkari kuitenkin kertoi keskittyvänsä tällä hetkellä uuden HIM-albumin tekoon ja antaa siksi muiden ihmisten hoitaa kiertueen järjestelyt.

Viime vuonna neljättä kertaa järjestetyllä Helldone-kiertueella oli mukana HIM:in lisäksi joukko muita tunnettuja yhtyeitä kuten The 69 Eyes ja Negative.

Source The Voice

Ville Valo sa neodvažuje naisto potvrdiť či sa bude v tomto roku konať Helldone tour.
V súčasnosti sa Ville nachádza v Los Angeles a preto turné zabezpečuje nadiaľku. Plán je aj tento rok zorganizovať Helldone.

- Dúfam, že sa to zrealizuje.Pracujeme na rôznych nápadoch. No pokiaľ nie sú ešte vstupenky na Helldone v predaji, nie je turné stopercentne isté, povedal Ville pre EuroRock Radio.

Aktuálne sa ale sústredia na produkciu nového albumu

Helldone sa konalo štyri roky po sebe, posledný rok okrem iných skupín sa ho zúčastnili aj 69 Eyes, či Negative.

No comments: